Maailman synty

seittemäntenä päivänä keltanen kumiankka
putkautti kylpyammeessa kolmisen munaista
kosmisen vesiputouksen takana
varpailleni valamaansa pesään

lainakämpässä kylän keskiössä
huljuttelin murheitani
ku koomasta sätkähyhin
jalat nousi kattoon
ammeen pohjaan munat särky

mi munan ylistä kuorta
valosaastaiseksi taivahaksi
mi munan alista kuorta
maaperäksi mauttomaksi
mi munassa valkiaista
sokeiksi pisteiksi näkökenttään
mi munassa mustiaista
pimeäksi metsäksi pään sisään
mi on pieniä muruja
satelliiteiksi tähtien tilalle

okei, meni (taas) vähän synkäks
kokeillaas uusiks:

mi munan ylistä kuorta
äärettömyyden mahiksiksi yllemme
mi munan alista kuorta
mullaksi muhevaksi
(puutarhakasveillemme, juurillemme)
mi munassa valkiaista
hymyysi joka nostattaa päivän
(ja auringon jollei se muuten kohoais)
mi munassa mustiaista
katseesi syvyydeksi
(ymmärrykseksi, 
joka saa mut tuntee et tääl oon kotonain)
mi on pieniä muruja
tähtikuvioiksi joita en tunne