seittemäntenä päivänä keltanen kumiankka
putkautti kylpyammeessa kolmisen munaista
kosmisen vesiputouksen takana
varpailleni valamaansa pesään
lainakämpässä kylän keskiössä
huljuttelin murheitani
ku koomasta sätkähyhin
jalat nousi kattoon
ammeen pohjaan munat särky
mi munan ylistä kuorta
valosaastaiseksi taivahaksi
mi munan alista kuorta
maaperäksi mauttomaksi
mi munassa valkiaista
sokeiksi pisteiksi näkökenttään
mi munassa mustiaista
pimeäksi metsäksi pään sisään
mi on pieniä muruja
satelliiteiksi tähtien tilalle
okei, meni (taas) vähän synkäks
kokeillaas uusiks:
mi munan ylistä kuorta
äärettömyyden mahiksiksi yllemme
mi munan alista kuorta
mullaksi muhevaksi
puutarhakasveillemme, juurillemme
mi munassa valkiaista
hymyysi joka nostattaa päivän
ja auringon jollei se muuten kohoais
mi munassa mustiaista
katseesi syvyydeksi
ymmärrykseksi,
joka saa mut tuntee et tääl oon kotonain
mi on pieniä muruja
linnuiksi joita en vielä tunne