Se oli loppukesä ysikuus
en muista siit ajast hyvin muut, mutt
se oli kirkas kirpsakka lauantai.
Oltii kahestaa enon kanssa mökillä
aamupalan jälkeen se haki liiteristä kangassäkin ja kysy
mihi oon pannu sinise muovinyörin.
Olin tehny siitä vyön mun Robin Hood -asuun
jossa nukuin siit lähtien yöni
kunnes en enää mahtunu.
Sit eno pyys hakee ämpärin saunalta
täyttää sen puolilleen mahollisimman isoilla murikoilla
lampsin saappaat jalassa rantaan
ja kuten mul on edelleen tapana, valitsin vaa
kaikista näteimmät kivet
ja usko, oon tosi kriittinen
nykyää en tosin
ota niitä ikinä kotii
vaa lasken takas paikallee, kotii.
Ku sain raahattuu ämpärin takas eno
houkutteli meiän kuukauden vanhoi kissanpentui säkin luokke
meil ei koskaa ollu ollu omaa kissaa ennen sitä kesää
eikä ollu sen koommin
eikä Sievää sinä aamuna näkyny missää.
En ensin ymmärtäny mitä eno aiko
se sano ”Laita ne kivet sinne säkin pohjalle painoks”
sito sinisellä muovinyörillä säkin suun kii
meinasin sanoa ”Älä”, mutta pidin suun kii
ku huomasin enon pyyhkivän kostuvii poskii.
Seurasin enoo paatille
kiristin tulpanki paikallee
ja turtana katoin ulapalle enon soutaessa meitä Hevonperän taakke.
Ja muistan sen hyvin, koska sen takana on Kallaveden syvin kohta.
Mä toivoin ett ne kissat ois
oottanu mökin portailla
ett jotenki ne kissat ois
onnistunu livahtaa huomaamatta
ansainnu kekseliäisyydellään elämän
mutta, mökki ootti tyhjänä.
Mun ei ois pitäny pyytää enolta sitä
sillon kesän alussa Sievän eksyessä meille että
jos voitais se pitää, mutta siinä vaiheessa ku
olin jo sitä salaa kolme viikkoo ruokkinu
ei eno enää kyenny sanomaa ei.
Joku enoo epäilytti alusta lähtien ja
sen huoli kasvo samaa matkaa Sievän vatsan kanssa
ja pianhan se oli selvää et se oli raskaana
ei kai se muuten ois ollu ongelma
mun vanhemmat ois saattanuki antaa ottaa Sievän mukaa
ainakaa eno ei ois raaskinu siitä kokonaa luopua
ja pennut oltais salee voitu jonneki kotiuttaa, mutta
ja oon oppinu että aina on se mutta
mutta tää mutta oli erilainen ku muut mutat mihin oon ikinä törmänny –
ei sillä kyllä että oisin myöhemmin erityisemmin yrittänykää ettiä...
Ku Sievä, se ei ollu ihan tavallinen kissa.
Ekan kerran ku se tuli mun luo se tervehti mua nimeltä
en ees sillai ihmetelly sitä mitenkää
vaik se sano ettineensä mua pidempää
se oli tosi luonnollista.
Se että olin ruokkinu sitä kolme viikkoo ennen ku esittelin sen enolle
ei ollu ihan tarkkaan ottaen totta, ei mun tarvinnu sitä ruokkia
kuhan olin sille seurana, se kyl osas itestää huolehtia.
Eihä eno voinu harkitakaa kieltäytyvänsä
sen jälkeen ku kerroin sille lisää Sievästä
ku eno iteki jutteli kaikille, rantatörmän isosta tervalepästä ahvenparviin.
Mutt, Sievä ei koskaan sanonu sanaakaa enon kuullen
paitsi kerran, ja tän kuulin vasta ku eno pyys mut mukaa
Hevonperän taa viimeselle reissulleen.
Sitä surullista venereissua edeltävänä iltana, mä ja pennut oltii jo koisimassa
eno oli lukenu takan valossa ku Sievä oli tullu nököttämää sen etee
kattonu silmii ja kertonu lähtevänsä ennen auringon nousua menee.
Se oli pyytäny enolta että hukuttais ne pennut.
Ja kaikkien näiden vuosien jälkeen
mä tiiän se ei käy järkeen ja
ehkä tekee mieli päätä pudistaa mutt
siel Hevonperän takana mä
tunnistin niiden pentujen piirteet lumpeen kukista
Kuuntele kappale täältä.
