Meen metsikköö karkuu ihmisiä mä
kuvittelen olevani lähempänä kallion päällä asuvaa
vekkulia käkkärämäntyä   kallion juurel bostailevaa ylpeetä kuusta mä
heitän niille femmat niinku muksun   kysyn miten menee kuis kukkuu
hyvinks havisee

petyn joka kerta jos nei vastaa   tahtosin   mennä isoimman lovee
pyytää anteeks jäädä sinne
äläkä käsitä väärin mä pidän elämästäni (nykyää) kyllä
mutt epäonnistumiset ihmisten kohtaamisessa saa
toivomaa ett oisin puu tai ees   vähä enemmä ulospäinsuuntautunu

siirrän   epämukavuusalueen jalkojes alle
katotaa   kui paljo opit pitää betonisuosta
oon rämpiny   virvatulet kiinni   ja arvaa
saappaat katos                              sormet palo

← takaisin